Miten valita oikea IPA?
Ennenvanhaan IPA oli vain IPA, mutta oluttyylin valtava vuosikausia kestänyt suosio on tuonut mukanaan jättiläismäisen listan erilaisia alalajeja ja vahvuuteen viittaavia termejä. Tämä on rikkaus, jota vaalimme, mutta jos oluen maailmaan ei vielä ole uponnut hiuksia myöten, saattaa hurja määrä eri alalajeja hämmentää ja vaikeuttaa valintaa. Me tulimme pelastamaan tilanteen – tässä pieni opas IPA:n maailmaan!
Alkuun nopea ja mutkia oikova modernin IPA:n lähihistoriikki: IPA saapui suurella rytinällä Suomeen Amerikan länsirannikolta 2000-luvun alussa. Pian lähes kaikki pantu IPA oli juurikin tätä Kaliforniassa syntynyttä West Coast -tyyliä – vahvasti katkeroitua, väriltään punaiseen taittavaa ruskeaa ja läpinäkyvän kirkasta, makumaailmaltaan pihkaista, mäntyistä, karamellista ja hedelmäistä.
Pitkään kun oluen kyljessä luki vain IPA, oli olut poikkeuksetta West Coast IPA.
Mutta tilanne on kokenut radikaalin muutoksen 2010-luvun lopulla. Amerikassa, New Englandin alueella pantiin ensimmäinen Vermont IPA vuonna 2013 – ei varmasti tiennyt Alchemist -panimon perustaja John Kimmich kuinka merkitykselliseksi heidän Heady Topper -olut tulisikaan. Olut oli täysin erilainen kuin West Coastit – olut oli todella vaalean keltainen ja samea. Vaikka olut olikin länsirannikon tyylisesti edelleen hyvin katkera, maut olivat hedelmäisempiä – appelsiinia, greippiä, mangoa…
Monet muut panimot alkoivat tekemään kyseistä Vermont IPA -tyyliä, ja vuosien kuluessa panimot päätyivät kehittämään tyyliä pyrkien maksimoimaan oluen hedelmäisyyttä ja vähentäen sen katkeroa. Näin syntyi New England IPA, eli NEIPA.
Suomeen asti NEIPA rantautui vasta 2010-luvun lopulla, ensin maahantuonnin kautta ja pian sen jälkeen suomalaiset panimot rohkenivat kokeilemaan tyyliä. Merkittävimpiä suomalaisia tienraivaajaoluita olivat vuosien 2016 ja 2017 aikana julkaistut CoolHead Brew Juicy Lucy, Donut Island I Hop It’s Not A Problem #2 sekä edelleen tuotannossa oleva Sonnisaaren Humalaja.
Siitä lähtien IPA-markkinat ovat olleet NEIPA-tyylin voittokulkua – niin paljon että nykyään jos tölkissä lukee IPA, on se suurella todennäköisyydellä NEIPA. Pöydät ovat kääntyneet, kuten shakin ääressä on totuttu sanomaan.
Eli kertauksena – jos modernin pienpanimon oluessa lukee vain IPA, on se todennäköisesti samea ja hedelmäinen, eikä kovin katkera. Oluttyyliä kuvaamassa vain IPA on kuitenkin nykyään harvinaista, sillä nykyään sanan yhteyteen liitetään paljon erilaisia pikkusanoja viittaamaan eri ominaisuuksiin.
Nykyaikainen IPA – Suomi -sanakirja
Vahvuudet:
| Micro | 2,0% – 3,2% |
| Session | 3,3% – 5,0% |
| Double / Imperial | 8,0% – 9,5 % |
| Triple | 9,5% – 11,0% |
| Quad / Quadruple | 11,0% – 14,0% |
Ilman etuliitettä IPA on yleensä 5,0% – 7,5%.
Alatyylit:
West Coast – klassinen kalifornialaistyylinen, väriltään ruskeaan taittava ja kirkas. Maussa mäntyä, pihkaa, karamellia ja hedelmää. Vahvasti katkeroitu.
NEIPA – Väriltään vaaleankeltainen, hyvin samea, appelsiinimehumainen. Maussa trooppisia hedelmiä (appelsiini, sitruuna, greippi, mango, papaija…), ruohoisuutta, kannabismaista dänkkisyyttä. Katkero yleensä hyvin mieto.
Hazy – Viittaa oluen sameaan väriin. Hazy IPA on nykyään synonyymi NEIPA:lle.
Farmhouse / Brett – Villihiivan avulla käytetty. Tämä tuo olueen moniulotteisia makuja: mausteisuutta, maanläheisyyttä, puuta, kukkaisuutta…
Black – Väriltään musta. Voi olla joko katkera West Coast tai hedelmäinen NEIPA.
White – Ei, ei väriltään valkoinen. Se olisi liian yksinkertaista… White IPA.ssa mallaspohjasta noin puolet on vehnää, joten IPA:n humalien makumaailmaan yhdistyy vehnäoluen banaaniset ja neilikkaiset aromit.
Milkshake – Laktoosilla maustettu IPA. Usein laktoosin kanssa olueen lisätään myös erilaisia marjoja, hedelmiä tai muita mausteita. Milkshake IPA:t ovat aina humaloitu hedelmäisesti ja ilman katkeroa.
Red – Yleensä West Coast-tyylinen jossa tummemmasta maltaasta olueen tulee punainen väri ja mallas valtaa makumaailmaa enemmän kuin vaaleammissa sisaruksissaan.
Sour – Sour IPA on usein Fruited Sourin ja Milkshake IPA:n välimaastossa – katkeroa on harvoin yhtään, hedelmäistä humalointia runsaasti ja komppaamassa lähes aina marjoja, hedelmiä tai muita mausteita. Happamuus voi olla mitä tahansa todella happaman ja makean välillä.
New Zealand – Useimmiten NEIPA -tyylinen, humaloitu ainoastaan Uuden-Seelannin hedelmäisillä humalilla.
DDH – Kuivahumaloitu joko tuplamäärällä humalaa tai kahteen kertaan. Joka tapauksessa, DDH-oluessa on paljon humalan aromia, yleensä nimenomaan hedelmäisiä. DDH IPA on yleensä vaalean keltainen, kirkas, suhteellisen katkera mutta siinä on hyvin vahvat hedelmäiset aromit.
Fresh Hop – Olut humaloidaan tuoreilla humalankävyillä heti niiden kypsyttyä syksyllä. Tätä oluttyyliä voidaa tehdä siis vain kerran vuodessa. Tuoreet kävyt antavat tutuista humalista hieman erilaisia makuja – yleensä korostaen hedelmäisiä aromeja.
Oheisia alatyylejä yhdistelemällä voi luoda upeita nimihirviöitä, esimerkiksi englantilaisen Wander Beyond -panimon Deep Bloom olut on tyylilajiltaan Quad Black Milkshake IPA – 11% vahva, täysin samea ja pikimusta, laktoosilla, mansikalla, suklaalla ja vaniljalla maustettu hedelmäinen ja katkeroton IPA.
Mitä makuja sinä etsit? Vahvaa puristavaa mäntyistä katkeroa vai appelsiinista ja mangoista raikasta hedelmäpommia? Nyt osut todennäköisemmin ostoksilla oikeaan!
Erkin suosimat IPA-panimot:
- Cloudwater
- Whiplash
- Ārpus
