Toukokuu on viimein täällä! Pien Shopilla se tarkoittaa sitä, että aukioloaikamme ovat muuttuneet uusiin entistä pidempiin aikoihin: avaamme nyt joka päivä jo klo 12, ja olemme jälleen myös sunnuntaisin auki. Myös useimmat tapahtumat jatkuvat sunnuntaille asti! Ajantasaiset aukioloaikamme poikkeuksineen löydät aina niin sivuiltamme kuin Googlestakin. ✌️

Tapahtumarintamallakin olemme punoneet herkullisia juonia kaikkien olutharrastajien iloksi, sillä tämän kuun valokeilassa paistattelevat monet asiakkaidemme suosikkipanimot. Katso alta tarkemmat tiedot toukokuun tapahtumistamme ja merkkaa mielenkiintoisimmat kalenteriin jo nyt! 📅✏ Lisätiedot ja tapahtumien olutlistat julkaistaan Pien Shopin Facebook– ja Untappd-tapahtumissa, joten pidä kanaviamme silmillä! 👀

Pssst! Alle listattujen tapahtumien lisäksi odotamme saavamme toukokuun aikana Shopille myös hypeoluiden aatelia eli Chubbleseja. Ilmoitamme tästä erikseen ja päivitämme myös tätä postausta, mikäli tapahtumakalenteriimme tulee lisäyksiä tai muutoksia.

Uusi viikottainen tapahtuma: BFF SUNDAYS
Mikäs sen parempi tapa viettää sunnuntaita, kun oman bestiksen – eli oman koiran kanssa, olutta nauttien? Tuo koiraystäväsi sunnuntaina kanssasi oluelle, ja tarjoamme hänelle maukkaan kupillisen Vuppe -koirien olutta! 🐶💓 BFF SUNDAYS –tapahtumaa vietetään tästä eteenpäin joka sunnuntai! Vufvuf!

5.-7.5. FrauGruber Takeover
FrauGruber on siitä poikkeava panimo, että he välittävät oluistaan niin paljon, että kasvattavat niitä varten omat viljansa. Laadusta ja hörpittävyydestä tunnettu saksalaispanimo toimittaa huhtikuun lopulla Shopille arvostettujen ipojen ja lagerien lisäksi myös hapanta – ja tietenkin tuoreena! Jos nautit laadukkaista janojuomista, on tämä tapahtuma sinulle.

12.5. SOUP DAY
Perjantaina 12.5. vietetään maailmanlaajuista keittopäivää! 🍲🥣 Garagen kulttimaineeseen kivunnut SOUP-IPA on keitetty klassikkoreseptin lisäksi tuplana sekä eri humalat parrasvaloihin nostaviksi versioiksi, ja tätä sarjaa juhlistetaan ympäri maailmaa valituissa paikoissa. Suomesta mukana on kourallinen ravintoloita, ja tietenkin myös me! Tervetuloa ryystämään!

18.-21.5. Latvia Freshness – Ārpus Taps & Cans
Arvostatko oluessa tuoreutta ja hyvää hinta-laatusuhdetta? Tämä tapahtuma on sinulle! Niin asiakkaidemme kuin henkilökuntammekin rakastama latvialainen Ārpus Brewing Co. toimittaa meille tuoreimmat keitoksensa, ja sitähän sopii juhlia! Tarkka olutlista ja muut lisätiedot julkaistaan myöhemmin Facebook-tapahtumassa.

25.-28.5. PILSFEST
Viime syksynä ensimmäisen kerran järjestetty PILSFEST oli menestys, eikä ihme. Nyt oluiden jumaltyylille omistettu juhla palaa. Keräämme jälleen maailman parhaat pilsner-herkut yhteen ja niitä nautitaan kolpakoista toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Tarjottavat pilsnerit ja muut lisätiedot julkaistaan Facebook-tapahtumassa.